Jutut, joiden kirjoittajana on Jalmari

Hyvää ja hienoa.

Tervehdys kaikille ronkelittajille kuuman kosteasta, usein jopa hikisestä Bangkokista! No, jos totta puhuttaan niin Rangsitista, Bangkokin pohjoisosasta ja hiki on koko ajan. Mittari kun omin silmin on parhaimmillaan ollut 41′C. Kolme viikkoa on nyt takana ja kaikki mennyt juurikin niinkuin pitää: vallan mainiosti.

foto__38_.jpgKoulu ja kampuaslue on täällä ihan järkyttävän suuri, luultavasti suurempi kuin Seinäjoen keskusta ja asukasmäärä on varmaan isompi kuin Nurmossa. Koulu on lähtenyt hyvin käyntiin, eipä sitä ole kuin kaksi päivää viikossa. Hyvin siinä ehtii muutakin puuhastella, futista ja sulkkista ja uimista harrastaa.

Koulukaverit on osa vallan hienoa porukkaa ja ollaan täälä jo vähän paikallisiinkin keretty tutustua. Ranskalaisesta jannusta, Guista, on tullut hyvä kaveri jo ja Saksalaisen Clemensin kanssa ollaan keretty käydä jo rantaelämää tutkimassa etelämpänä Thaimaassa. Ensiviikon torstaina olisi uusi matka tiedossa, päämäärä vaan ei vielä ole selvilla. Johonkin rannalle joka tapauksessa. Että saa polttaa nahkansa uudemman kerran… Bangkokin keskustassa ei ole vielä kerennyt päiväsaikaan kuin kerran käymään, yöelämää ollaan pari kertaa ehditty katsastaa. Jotain eroa voi löytää, mutta viinakkeet ne kuitenkin maistuu samalta joka puolella maailmaa.

Eipä muuta kuin hyvää jatkoa kaikille. Nähdään kun törmätään ja tavataan kun katellaan. Joihinkin törmätään ehkä jo yllättävän piankin. Jos kiinnostaa, niin täältä voi lukea vähän tuhdimpaa matkaraporttia ja katsella kuvia.

Noniin.

Kello on jo puoli neljä ja pian taitaa olla kilttien poikien heräämisaika, eli lyhyestä virsi kaunis… Kisä siis päättyi muutama tunti sitten ja ehdotuksia tuli hienot 16kpl ja ne on nähtävillä tässä osoitteessa. Muutosten mukana äänestys menee tällä kertaa kahtena eri kierroksena, eli aluksi äänestetään paitaan tulevaa kuvaa. Tämän jälkeen tehdään uusi äänestys ja äänestetään vielä voittavalle kuvalle(ja paidalle) väri, millä se painetaan.

Simppeliä. Anna ääni kuvan numerona kommenttilaatikkoon ja laita lotto vetämään. Trikoo-lotossa porkkanaa tarjolla.

Kiitos ja hyvää yötä.

Paitakisa

Hjellou,

kuinka suunnitelmat etenee paitojen suhteen? Teemulla on muutama ehdotus, mulla on muutama, muista en oo vielä kuitenkaan kuullut. Mites Merjan ja Kiisun tikku-ukot ja Juffe-Matin mustat lampaat? :)  Vielä on pari päivää aikaa.

Hepsankeikka.

Muistelen tossa parinkin ihmisen sanoneen, josko sitä olisi aika valmistaa uudet Ronkelipaidat. Onhan edellisistä jo aikaa ja voisi tällä kertaa siihen rintamukseen jotain oikein näyttävääkin painattaa. Kysymys kuuluukin onko jollain tietoa missä noita paitoja voisi painattaa helposti ja edullisesti?

Kiinnostaako ihmisiä uusi veijarismielinen kisailu ja uusi paita?

Noniin, Ronkelilla on nyt uuden uusi ulkoasu, viimeinkin! Ulkoasu vielä tässä muuttuu parempaan suuntaan, kuvan esimerkiksi voisi tuohon yläpalkkiin laittaa.

Itseasiassa, koko Ronkeli on ihan uudessa uskossa. Sen huomaa parhaiten kun menee kirjoittamaan uutta juttua tänne. Tekstin kirjoittaminen onnistuu nyt niin ettei tekstin seassa näy enää mitään turhaa koodia jos vaikka haluaa vähän tekstiä muotoilla. Samoin esim. kuvan laittaminen tekstin sekaan on huomattavasti kätevämpää.
Eikun kaikki innolla kokeilemaan, häh? :)

Hyvää joulua kaikille ronkelittajille!

« Vanhemmat jutut § Uudemmat jutut »